Talvisia tarinoitaTyrnävältä

FM Mauri Junttila

Elettiin torstaita 18.4.1889. Päivä oli kiirastorstai. Pari Konttilan isäntämiestä ja talon vävy Iikka Pasanen olivat metsästysretkellä yöpymispaikkansa valmistelupuuhissa Leppijärven maastossa. He olivat lähteneet metsästysreissulle Konttilan syrjäniitylle. Tarkoituksenaan heillä oli olla metsällä pääsiäisen sivu.

Vanha Konttila oli kookas tyrnäväläinen jokivarren maalaistalo. Talossa oli paljon rakennuksia, oli hevosia, lampaita ja myös iso lypsykarja. Peltojakin oli kasvaa kauraa, ohraa ja ruista. Pellot olivat hyvässä kasvussa. Konttilalla oli muutamien kilometrien päässä kantatalosta kookas Korven syrjäniitty. Se rajoittui toisessa päässä pieneen Leppinevan, Leppijärveen ja hiekkaiseen, soraiseen Järvikankaaseen.

Korven syrjäniityllään heillä oli niinä aikoina kolme kesänavetoiksi sanottua pientä pihapiiriä. Muutamissa Korven Kotakankaalla, Kotakaarrolla sijaitsevissa Konttilan karjamajoissa asuttiin talvisinkin. Niitä oli ollut siellä ties jo kuinka kauan?

Metsästys oli heille merkittävää. Se toi lihaa syötäväksi. Jänisten ja muidenkin riistaeläinten nahkatkin otettiin talteen. Metsälintujen höyhenet ja sulat otettiin myös käyttöön. Joskus metsänriistaa käytiin myymässä Oulussa. Melkoinen oli matka sinne, mutta ei se mahdoton ollut kulkea pitkän päivän aikana. Talviaikana riistasaaliit säilyivät hyvin Ouluun saakka.

Pisin metsästysmatka heillä oli ollut muuan vuosi sitten tehty. He kävivät pienellä porukalla Tyrnävän Venenevalla. Ensin mentiin hevosilla Tyrnävän Ylipäähän, Konttilan metsäsaralle, Kallisen lähelle. Tehtiin risuista ja havuista laavu hevosille ja eräs renki jäi kaatamaan heinäseiväs-ja aidaspuita. Porukan muut miehet hiihtivät eteenpäin Tyrnävänjokea myötäillen. He saivat pyydettyä Venenevan Pitkäjärveltä ja sen läheisyydestä peräti neljä saukkoa. Tyrnävän Ylipäästä takaisin tullessa heillä olivat mukana rankakuormat ja saukonnahkat sekä muuan metsälintu.

Metsällä kulkiessa pysyivät hiihtotaidot hyvina ja kehittyivät lisää. Tyrnävällä olivat olleet Suomen 1. hiihtokilpailut vuonna 1879. Ehkä siitäkin johtuen hiihtoharrastus ja kilpahiihto ovat hyvin huomioituja. Tavanomaisesti talvella siirryttiin  paikasta toiseen suksien avulla. Hiihtäminen on kulkemisen tapa. Voidaan käydä esimerkiksi hiihtäen Oulun torilla. Siksikin hiihtotaidot ovat hyvät olemassa. Oulun Hiihtokilpailut pidettiin 1. kerrran talvella 1889 meren jäällä. Olihan meillä mielessä jopa niihin osallistumista. Voittaja sai 100 markkaa. Se on kohta puolet työmiehen talven tienesteistä. Voittaja näissä 1. Oulun Hiihto  kilpailuissa oli Aappo Luomajoki niminen.

Usein saatiin kalaa Leppijärvestä tai sen mutkaisen laskuojan, Leppiojan monista poukamista, pienistä lammista. Nipsinginojaa monine poukamineen hyödynnettiiin myös. Kotakankaalla sijaitseva ”Jussinjorpakko” oli ennen ollut antelias pieni lampi. Niillä alueilla liikuttiin myös vanhan Konttilan mailla.

Niinä aikoina yleisin maksuväline oli vuodelta 1865 peräisin oleva Suomen markka. Sitä oli seteleinä ja kolikkoina. Kolikoita oli myös arvometalleista valmistettuina. Silloin, autonomian aikana oli käytössä myös ruotsalaista ja venäläistä rahaa. Rahaa tarvittiin Konttilassa jatkuvasti. Aina siitä oli pulaa. Usein, talon rahariini oli tyhjä. Monenlaiset olivat talolla menot ja kulut. Verojakin piti maksaa melkoisesti kunnalle ja seurakunnalle.

Tulevan syksyn ja talven rahamenoja odotettiin lisäävän sen, kun Konttilaan oli kasvanut ja varttunut nuoria, joilla oli kansakoulun jälkeiset jatko-opiskelut edessä. Kaksi pojista, ehkä joku tytöistäkin menevät tulevana syksynä opiskelemaan Muhokselle Koivikon maatalousoppilaitokseen ja samanaikaisesti. Suunnitelmiemme mukaan vanhin pojista jää maamieskoulun jälkeen kotiin isännäksi.

Heistä iältään nuorempi, Antti on haaveillut työnjohtajan paikasta vieraan töissä. Jonnekin kunnalliskotiin työnjohtajaksi hän mielii. Sitä, en nyt osaa sanoa, että miksi hän haluaa jonkin kunnalliskodin maatilan työnjohtajaksi? Työväkeä heinäpelloille niissä ainakin uskoisi piisaavan.

Monet kunnat ovat alkaneet suunnitella ja perustaa tuottavia kunnalliskotimaataloja, lähes kuin liikeperiaatteilla. Vaikuttaneeko niiden perustamisiin alkanut maatalouden koneellistuminen, höyrykoneitten kehittyminen ja lisääntyminen sekä voimakkaasti lisääntynyt lypsykarjanjalostus? Näinä aikoina monien talojen laitumilla käyskentelee suuria laumoja ”isotissisiä” lehmiä. Voita menisi Englantiinkin vaikka loputtomasti!

Muhoksen Koivikon maatalouden oppilaitos aloitti toimintansa vuonna 1859. Silloin jo aikuinen mies, ylitemmesläinen puolituttumme, vuonna 1825 syntynyt Antti Junttila oli ollut eräitä uuden maamieskoulun ensimmäisiä oppilaita. Hän oli ollut maamieskoulunsa jälkeen muutaman vuoden Muhoksella. Sittemmin, hän eleli maanviljelijänä useita vuosia omistamallaan maatilalla Rantsilan Mankilankylässä, Mankilanjärven ja Siikajoen läheisyydessä. Tänään, Junttilan Antti on elellyt maanviljelijänä jo kauan syntymäkodissaan Yli-Temmeksen Sillankorvassa.

Nuorin Konttilan pojista on suunnitellut lähteä kokonaan pois alkutuotannon parista. Hän on jutellut sellaisia, että käy kysymässä töihin Ouluun Weljekset Åström OY:n nahkatehtaalle. Sinne ovat kuulemma kaikki työtä kyselleet otettu töihin.

Åströmillä menee hyvin. Sen suurin asiakas Venäjän tsaarin armeija lisää vain ostamisiaan siltä. Tsaarin armeijassa on valtavasti hevosia, jotka tarvitsevat Åströmin tuotteita: valjaita, satuloita, monenlaista hihnaa ja remmiä jne, sekä miehistöllekin valmistetaan Åströmillä nahkatuotteita.

Konttilan nuori Juho on ajatellut kysellä sieltä konepuolen töitä. Toisaalta ”Jussi” on suunnitellut myös lähteä merille, alkaa merimieheksi. Kun, kävimme tuossa ennen pääsiäistä tori- ja kauppamatkalla Oulussa. Jussi näki Raatinsaaren pienen venäläisen merivartioaseman merimiespukuisia matruuseja kävelemässä Oulun kaduilla nainen kainalossa. Jopahan, nuori Jussi alkoi suunnitella merille lähtöä!

En pidä pahana tuota, että lähdetään pois totutuista maatalousympyröistä. Lähdetään, vaikka tyystin pois Suomesta. Uskon tuosta lisääntyvästä väestönkasvusta sekä lisääntyvästä tilattomien määrästä, vuosisatoja maataloudesta eläneestä väestöstä tulevan aikanaan ongelmia. Uskoakseni, näinä aikoina, monien pitäisi osata sekä uskaltaa lähteä elannon perässä tyystin pois Suomesta. Ajat vain huononevat. Ja, siitä eteenpäin ne huononevat vain lisää. Ei ole koskaan tiedossa mitään hyvää Suomessa!

Sekään, että halutaan kokea jotain uutta. Se ei nyt niin paha asia ole. Se ei ehkä enää kohta riitä meille, että saamme pari – kolme kertaa päivässä höyryävän ruokakupin nokan eteen, pirtin pitkän pöydän ääressä. Sitten ruokalevolle ja sen jälkeen taas vain töihin. Päivät kuluvat toistuvasti aina samanlaisina.

Ajat muuttuvat. Mitä, siinä on väärää, jos ihminen saa tai haluaa pieniä nautintoja tai jotain mukavuutta saada? On paljon myös sitä ikävää asiaa, ettei monilla ole edes kattoa pään päälle eikä suuhun pantavaa. Sama se on silloin lähteä pois kotoaan ja kotimaastaankin. Tarinoivat kylillä sellaisiakin, että eräs nuorukainen sai entisestä tarpeekseen. Hän pakkasi reppunsa, heitti sen selkäänsä ja käveli kauas Pietariin. Hän sai sieltä kultasepän oppipojan töitä kuuluisassa Fabergen kultasepän pajassa.

On puhuttu jo jonkin aikaa lisääntyvästi ”Lännen kultamaista”, Atlantin takana. Sieltä löytyy rajattomasti mahdollisuuksia. Puhuvat, että USA:n Minnesotan osavaltiossa on heleitä koivikoita kuin täällä Suomessa. Pohjois-Amerikan Yhdysvallat vaikuttavat työsiirtolaiselle houkettelivimmalta mahdollisuudelta. Sinne menisin minäkin, jos en olisi ehtinyt täyttää 80 – ikävuottani.

Alkaa olla jo pitkällä tämä pitkänperjantain vastainen yö. Tähtiä ja revontulia on kirkkaalla taivaalla paljon. Leppijärvi pitää jatkuvasti pientä ääntä. Kevät alkoi tulla kovaa vauhtia runsaslumisen talven jälkeen. Yöpakkanen laittaa järven jäät äänteleen.

Etäisyydestä kuuluu vähäistä susien ulvontaa. Tulisipa, joku uteliaisuuttaan tänne ihmetteleen! Ties, vaikka saisimme napattua siltä turkin. Korjaantuisivat raha-asiamme kerralla pitkäksi aikaa! Susien määrä on nykyisin myös hiukan lisääntynyt muun riistan lisääntymisen myötä. Noin sukupolven takaisten suurten nälkävuosien aikaan (vv. 1865-1867) ja jälkeen riista katosi lähes tyystin Suomen metsistä.

Mukavia ääniä kuulee koko ajan leiripaikallamme makoillessamme. Monet metsän ja nuotion sekä läheisen järven ja maaston tuoksut ovat miellyttäviä aistia. Taivaskin on kaunis.

Teimme huolella yöpymispaikkamme. Me, kolme miestä ja neljä koiraa nukumme saman ison raanun alla, toisillemme lämpöä antaen. Raanun päälle keräilimme kuivia oksia ja havuja. Nuotiomme on vain pieni ”kynsituliksi” sanottu.

Emme kylläkään nuku ensi yötä nuotiolla. Se on huonoa, kun maa leirivuoteen alla hohkaa kylmyyttä ja on jäinen maapohja. Vanhan miehen kihti ja kolotukset sekä jäsenten säryt ovat pahoja. Konttilaan emme kylläkään palaa kuin pääsiäiseltä. Seuraavat yöt vietämme Kotakankaan Konttilan karjamajoissa yöpyen.

Aika vasta oli näköjään lähtenyt reissulleen Korven Keskitalon karjamajassa tämän päättyvän talven huonemiehenä asustellut Väyrys Jussi. Selvästi oli pirtin lämpö vielä lämpimän puolella, kun tänne aamusella tulimme.

Väyrysen Jussi oli jättänyt karjamajapirtin eteisen kommuutin lattian alle pieneen maakellariin, tiiviiseen vahvaan puulaatikkoon, ruoka-arkkuun hiiriltä suojaan hiukan voita, suolaa, sokeria, kahvia, kuivaa leipää ja tulentekovälineet.

Jopa hiukan mämmiä hän oli valmistanut pääsiäiseksi ja jättänyt sitä kommuutiin. ”Syötävää mämmiä”, sanoi Jaakko veikka sitä maistettuaan. Ikäväksemme hän söi maistellessaan pienen mämmin kerralla kaikki!

Väyrysen Jussin kanssa oli edellisellä viikolla tavattuamme puhetta, että täälläkin yövymme pääsiäisen aikaan. Varmuutta päivälleen Keskitalossa oleilustaan, hän ei osannut silloin siitä sanoa. Hän sanoi vain, että lähtee pääsiäisen aikaan tai ennen käveleen kohden Oulua ja rautatietä. Oulusta on voinut kulkea jo parin vuoden ajan junalla Helsinkiin melko vasta valmistunutta Pohjanmaan rataa.

Hän lähtee matkalleen silloin, kun se hänestä mukavimmalta tuntuu ja ilma on poutainen useiden tuntien reippaaseen kävelyyn Tyrnävältä – Ouluun. Sateella ei juuri kannata lähteä käveleen. Saattavat, jopa märät saappaat hajota. Nyt on meillä myös vuodenaika, joka on tavallisesti flunssa-aikaa. Tiedä, vaikka saisin ikävän räkätauti tartunnan, istuessa märissä vaatteissa, vuorokausikaupalla kylmässä junanvaunussa?

Väyrys Jussi matkustaa Oulusta – Helsinkiin. Hän menee kohta sinne saavuttuaan töihin jollekin rakennukselle. Hän on tulevan kesän töissä rakennuksilla Helsingissä tai menee töihin Saimaan tervahöyrylle, jollekin valtavia tukkilauttoja vetävälle hinaajalle. Hänellä on niistä työkokemuksia. Se nyt riippuu yksistään siitä, kummasta karttuu enemmän tuloja?

Ehkä hän tulee Keskitaloon myös ensi talvena? Jussi on iältään vielä nuori. Kookas ja komea, näyttävä mies hän on. Että, on mukana sitäkin, että hän saattaa jäädä jollekin reissulleen mieheksi jollekin kivalle, nätille neidille. Jussi laittaa syksyllä kirjeen tulemaan Konttilaan kertomaan tulevista suunnitelmistaan.

Kohta Keskitalon karjamajaan saavuttuamme Pasa Iikka laittoi Konttilan arvokkaan, hyväkuntoisen rihlatun metsästysluodikon riippumaan hihnastaan tuvan kurkihirteen lyötyihin nauloihin. Iikka on paras käyttämään tätä tärkeää luodikkoasetta. Hän on varma ampuja. Esimerkiksi aamusella Leppijärven leiristä lähtöä tehdessämme, meitä tuli ihmettelemään kookas jänis. Nätillä heittolaukauksella Iikka sen nappasi. Kohta puolin alamme laittaan sen tuvan uuniin paistumaan pitkänperjantain ruuaksi.

Mukavaa on nukkua tuleva lankalauantain vastainen yö lämpimässä pirtissä omassa sängyssä, paksun olkipatjan päällä, villaraanuin alla, höyhentyyny päänaluksena. Keskitalon karjamajan seinustoilla oli odottamassa neljä sänkyä vuodevaatteineen. Niistä sitten vain valita yksi per henkilö. Koirat valitsivat ovensuun hengessä olevan. Siitä voivat sitten pudottautua lattian viileyteen, kun sängyssä tulee liian kuuma.

Ei tule kylmyys lattian, ei sängynpohjan eikä paksun olkipatjan läpi kiusaan vanhoja kolottavia jäseniä. Juuri syöty jänispaistikin oli hyvää. Se on myös kivaa, kun saman peiton alla ei ole muita nukkujia. Toisen tupsauttama pieru on ikävää haisteltavaa!

Tuossa vahingossa sanoin veikalleni, etteipä tarvitse ensi yönä haistella mökin pojan Pasasen Iikan pieruja. Hän ei siitä tykännyt, vaan alkoi ihmettellä: ”Terveenä olet Matti veikkani elänyt. Eivät ole edes yskät sinuun pystyneet. Mutta, ehtikö sinuun poloiseen vielä iskeä vanhoilla päivillä tuo hyvvää sukua tauti?”

Tosin onhan kyseisen taudin siementä tarjolla. Esimerkiksi monet ikivanhaa hyvvää sukua olevat ovat istuneet pirttiensä pitkien pöytien ääressä satoja vuosia. Se ei ole este, vaikka heitä oli siihen pirtin penkille keihästetty hengiltä ryssäin toimesta, muu perhe surmattu. Talokin poltettiin päältä.

Tavanomaisesti vihavenäläiset polttivat kylät ja talot ja surmasivat ihmiset. Sekään ei vaikuttanut ikivanhaa vanhaa, hyvvää sukua olemiseen, vaikka taudit tappoivat lähes kaiken seudun väestön. Monen isä muutti aution taloon tai sen paikalle vain muuan vuosi sitten Paavolasta, Pulkkilasta tai Piippolasta. Mutta, siitä huolimatta, satoja vuosia he ovat jutuissaan taloaan asuneet ja istuneet samojen pirtin pöytien ääressä.

Jaakko veikka jatkoi sanoen, että ”jos suvussa on ollut joitain poikkeamia lukkareihin, pappeihin, niin silloin voisi heitä ajatella hyvvää sukua oleviksi. En sitä ihmettele, jos viisaanpuheinen ja käsistään tekevä, ulkomuotoakin omaava Pasa Iikka olisi jotain sukua Limingassa vuonna 1771 kuolleelle rovasti, valtiopäivämies Matts Pazeliukselle. Tuo Kokkolassa syntynyt, yliopilaaksi ja papiksi lukenut porvarin poika Pazelius oli siellä ollut sukunimeltään Pasanen.

Jaakko piti hyvänä sitäkin, että rovasti Pazelius oli valtiopäivämiesaikoina ollut sopuisia myssyjä. ”Hatut ovat luonteeltaan haukkoja. Ikäviä kokemuksia heistä vain on. Olen heitä joskus harmikseni nähnyt”, muisteli noin kymmenen vuoden takaisen Venäjän ja Turkin välisen sodan veteraaniveikkani. Haukkoja ovat hatut, mutta kun pitäisi olla mies, niin hysteerisesti itkeviä lapsia he vain ovat”, muisteli hän.

Tosin Jaakko veikka piti huonona pappeihin liittyvänä, että opiskelemaan lähtenyt nuori on voinut lukea Suomessa vain papiksi – yliopistojen vähäisten oppiaine ja tiedekunta mahdollisuuksien takia. Säätypappien aikaan lähes luku- ja kirjoitustaidottomista ääliöistä tuli pappeja. Se ei myöskään viisaalta vaikuttanut, kun joku nuorimies otti papin lesken. Sai siten papinviran ja seurakunnan.

Iltakahvit juotiin Keskitalon karjamajan pöydän ääressä kolmistaan. Sitten, käytiin ulkona tupakalla ja heittämässä iltapisut. Huonoa tuo, kun on tullut opeteltua tuo huono, turha tapa eli tupakanpoltto.

Kaunis oli pääsiäisen tähtitaivas katsella lankalauantaita odottaessa. Siellä olivat Otava ja Pohjantähti paikoillaan. Niitä voi käyttää myös erämaissa kulkevat apunaan. Otavan ”kauha” näytti Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaanapa, aina paikallaan näyttämässä pohjoisen. Trulleja vain tosin ei ole näkynyt liikkeellä!

Samalla koiramme painivat ja leikkivät iloisesti puhtaissa kinoksissa. Ne huoneella enimmäkseen lepäilevät tai ovat jonkun rapsuteltavana, silitettävänä. Tosin, joskus saattaa niitä leikityttää sisälläkin niin, että pitää hiukan leikkiä, painiakin keskenään.

Pirttiin palattuamme Jaakko kiitteli sitä, että Pasa Iikka, käsistään taitava mies on Konttila vävy. Hän on ollut tarpeen metsästyksessä, talon luodikon käyttäjänä. Hänen ansiostaan saatiin viime syksynäkin viljat puitua. Iikan ansiota on se, että Konttilan lokomobiili on toiminut ja tehnyt työtään. Höyrykoneitten kanssa pärjännyt Tyrnävän seppä sanoi vuosi sitten, ettei hän tee enää kotikäyntejä. Ei hän ole sen koommin niitä tehnyt. Se tuntuu järjettömältä, että haalata monen hevosen vetämänä rikkinäinen, painava höyrykone hänen pajalleen muiden rikkinäisten höyrykoneitten jatkoksi.

Iikka Pasanen on viime vuonna 1888 syntyneen pikku Jaakon isä. Siitä myös juteltiin, että jos hän muuttaisi Hilma vaimonsa ja lapsensa kanssa ympärivuotisiksi asukkaiksi Keskitaloon? Tämän, Keskitalon hyväkuntoisen karjamajan pirtin voisimme myydä jollekin miehelle mökin tarpeiksi. Rakennetaan sitten porukalla tilalle isompi. Tehdään siitä niin suuri, että myös Konttilan väkeä mahtuu siihen.

Mitä, sinä Iikka tuumit noista ehdottamistamme elämismalleistamme ajattelemasi Ameriikkaan menon vaihtoehtona?” Jaakko jatkoi sanoen, että ”paljon tarinoidaan onnellista, onnistuneista tarinoista Ameriikkaan muuttaneista. Mutta, on tarinoita myös monista epäonnistumisista. On tarinoita sairauksista ja tapaturmista siirtolaisten keskuudessa metsätöissä ja kaivoksilla jopa farmien töistä.

Iikka sanoi, että ”tosissaan voidaan kypsytellä ajatusta Hilman kanssa Keskitaloon muutosta ja yhteisen talon rakentamisesta Konttiloiden kanssa”.

Pääsiäisen aikaa elettiin silloin. Elettiin tärkeää aikaa kirkkovuodesta. Mielestämme kirkko pohjautuu merkittävimmin Jeesuksen pääsiäistarinaan. Tosin, täytyihän Jeesus lapsen syntyä jouluna, että hänestä kasvoi Kristus. Sitä myötä hänen eteensä tulivat raamatunhistoriassa kerrotut tehtävät. Hänestä tuli työnsä myötä Kristuksen kirkon perustaja.

Kirkossa käynti on pääsiäiseen kuuluvaa. Sitä emme nyt tehneet. Tuossa kahvitellessa ja saunoessa juttelimme Jeesuksen ja pääsiäisajan merkityksestä kristikansalle ja myös meille. Niitä voimme mietiskellä lisää itseksemme sängyssä maatessamme.

Se vaikutti osaltaan myös siihen ettemme menneet kirkkoon ja kirkolle, kun nykyisin on paljon tapahtumia Tyrnävän seurakunnassa. Siksi, kun kuulisi toinen toistaan viisaampia ja tietävämpiä esityksiä siitä, kuinka kaiken kuuluu olla. Paljosta viisaudesta tulee meikäläiselle kovaa päänsärkyä. Parempi oli olla tämä pääsiäinen omissa oloissamme.

Paljon tapahtuu nykyisin. Kappelikautemme päättyi tälle talvelle. Tilalle tuli itsenäinen Tyrnävän seurakunta. Kappalaisia ja pitäjänapulaisia ehti olla Tyrnävällä useita. Kirkkojakin on ollut useita. Ennen nykyista kirkkoristeykseen 2.10.1881 käyttöönsä vihittyä, oli ”Vanahalle hautuumalle” vuonna 1664 käyttöönsä vihitty, marraskuussa 1865 tuhopoltossa tuhottu kappeli. Siellä oli nähtävästi ollut myös vuonna 1647 valmistunut saarnahuone, kirkko?

Tyrnäväläisessä tarinaperinteessä mainitaan Ängeslevän Ylipään Kirkkoharjun kirkko ja Ängeslevän kylän Kirkkokursu. Eivät kirkkotarinat ole tyhjää puhetta. Vanahalla hautuumaalla tai lähellä on voinut olla muitakin kuin vuonna 1647 käyttöön otettu.

Venäläisten sotilaiden toimittama sota isoviha (vv.1714-1721) raivosi rajuna. He käyttivät ns. poltetun maan taktiikka eli kaikki vain selväksi, polttaen ja surmaten! Musta, poltettu maa oli heille kauneinta katseltavaa! Monesti kiinnisaaduilta otettiin nirri pois! Paljon surmattiin sotilaiden toimesta kiduttaen. Paljon veivat venäläiset esimerkiksi tyrnäväläisiä orjiksi, jalkavaimoiksi ja lapsisotilaiksi.

Papit, kappalaiset ja pitäjänapulaiset pakenivat isonvihan julmuuksilta emämaahan Ruotsiin. Hylkäsivät seurakuntalaisensa. Olivat Ruotsissa Uudenkaupungin rauhaan

Saattoi niinä kauheina isonvihan aikoina ehkä olla olemassa isonvihan ajan piilokirkkoja? Syvien metsien piilotuvissa ja piilopirteissä asustelleet Tyrnävän uskovaiset pitivät mahdollisuuksiensa mukaan yllä Kristuksen kirkkoa. Toimittivat kristillisiä hautaan siunaamisia. Hartaustilaisuuksia varten saattoi olla jotain pienen hirsisen heinäladon luokkaa olevia rakennuksia merkkinä ”kirkosta”, kuvaamassa Kristuksen kirkkoa.

Suuren Pohjan sodan (vv. 1700-1721) edeltä oli ollut pietistien uskonnollistaliikettä. Olisiko heillä ollut oma osuutensa Kirkkoharjun tai Kirkkokursun kirkkoihin?

Isoavihaa paossa olleet papit palailivat Suomeen. Heille tuli kova kiire hankkia ns. konventteliplakaatti, joka kielsi taloissa tai kansalaisten itsekseen rakentamissa saarnatuvissa pidettävät seurat. Pietisteillä oli ollut tapana pitää seuroja, konventteleita. Niissä olivat voineet halutessaan puhua vuorotellen. Oli lauleltu virsiä, luettu ja tutkittu Raamattua sekä muita uskonnollisia julkaisuja.

Entiselle Tyrnävän kappelille tuli eteen itsenäisen seurakunnan aika tälle 1889 keväälle. Puhuivat tuossa kylillä, että nähtävästi eräästä Adolf Castrenista tulee 1. uuden Tyrnävän seurakunnan pappi. Hän saattaa olla Kemin miehiä aluiltaan?

vuoden 1889  50 penninen

vuoden 1889
50 penninen

vanhaa suomalaista rahaa

vanhaa suomalaista rahaa

Suomen rautatiet vuonna 1889

Suomen rautatiet vuonna 1889

Advertisements